tiistai 6. joulukuuta 2016

KICKS JOULUKALENTERI, LUUKUT 1 - 6

Tänä vuonna ostin itselleni ensimmäistä kertaa kosmetiikka joulukalenterin, nimittäin Kicksin. Teen kalenterin sisällöstä pienen postaussarjan ja tässä tulee nytten ensimmäinen osa.

DSC_0209

1. Ensimmäisestä luukusta paljastui aivan ihanan tuoksuinen bodybutter. Myös putilon koko oli ihan hyvä. Tätä olen jo päässyt vähän testailemaankin ja olen ollut tyytyväinen.

DSC_0233

2. Toisesta luukusta tuli tämä karkin värinen kynsilakka! Tällä hetkellä en tosin lakkoja tarvitse, kun minulla on rakennekynnet. Mutta eiköhän sille vielä joku päivä tule käyttöä.

DSC_0255

3. Kolmannesta luukusta sain ripsientaivuttimet. Tämä olikin hyvä koska minulla ei tämmöistä vielä ole ja olen jo hetken aikaan halunnut hankkia tämmöisen.

DSC_0264

4. Kasvonaamio paljastui luukusta numero neljä. Olen aina halunnut päästä testaamaan tämmöistä naamiota mikä revitään irti! Harmi vaine että tästä riittää vain yhdelle käyttökerralle.

DSC_0280

5. Nyt mun on pakko myöntää etten heti tiennyt mikä tämä kyseinen tuote on. Mutta kun googlailin niin paljastui että kynsinauhanbalsami. En ollut ennen moisesta edes kuullukkaan. Hauskaa päästä testailemaan jotakin aivan uutta.

DSC_0294

6. Tämä luukku oli ehkä vähän pettymys. Nimittäin pelkkiä tavallisia mustan värisiä ponnareita...
.

Millainen joulukalenteri sulla on tänä vuonna?
Janica K. 

2 kommenttia:

  1. Tälläset joulukalenteripostaukset on kyllä mun lemppareita! Kivan erityylisiä tuotteita näytti tulevan sulle, vaikka noi pompulat onkin vähän njääh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva! Itse tykkään kans :-) Joo on tullut kyllä tuotteita ihan laidasta laitaan :-D

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!