tiistai 17. toukokuuta 2016

IN & OUT

In & Out postaukset ovat varmaankin kaikille tuttuja. Listaan siis tähän ensin asioita ja trendejä joista minä pidän ja sen jälkeen sellaisia joista en niin hirveästi välitä. Nämä ovat tosiaan minun mielipiteitäni, joten eihän kukaan pahoita mieltänsä! :-)

Kollaasit7

IN:
Kaksiosaiset mekot

Ei voi muuta sanoa kuin että, hot, hot, hot! Näitä on alkanut näkemään kaupoissa ja muutamissa blogissa enemmän ja enemmän. Kaksiosaiset mekot sopivat niin juhlaan kuin arkeen ja ovat käteviä koska hametta ja paitaa voi käyttää myös erikseen. Tykkään ja paljon!

in and out7

Uimapuvut ja korkeavyötäröiset bikinit

Olen varma että tänä kesänä tullaan näkemään rannoilla normaalien bikinien lisäksi paljon uimapukuja ja korkeavyötäröisiä bikinejä. Tästä trendistä olen enemmän kuin iloinen, koska esimerkiksi omalle vartalolleni korkeavyötäröiset bikinit sopivat paljon paremmin, kun mulla on niin koreka lantio. Uimapuvuista olen myös hyvin innoissani, ja olenkin jo löytänyt sellaisen jonka itselleni haluan!

in and out4

Marmori

Tästä onkin jo tullut aika kova villitys. Marmori näyttää mielestäni hienolta melkeinpä ihan kaikessa! Niin koruissa, puhelinkuorissa kuin sisustus elemttinä. Marmori tuo kivan lisän asuihin ja kotiin.

in and out5

Bomber takit

Kun bomber takit olivat pari vuotta sitten muodissa, niin en niistä silloin hirveästi välittänt. Mutta nyt kun ne ovat tulleet takaisin, niin olen minäkin hurahtanut näihin takkeihin. Oma valkoinen tai muu vaaleansävyinen bomber takki onkin ihan ensimmäisenä ostoslistallani.

in and out6

Nuden sävyiset huulituotteet

En nyt siis tarkoita sellaisia huulia jotka on peitetty meikkivoiteella, vaan erillaisia nudenväsyisiä huulituotteita. Jotka ovat vaaleanpunaisen, beigen ja ruskean vivahteisia ja joihin olen tällä hetkellä täysin rakastunut. Aina ei halua tehdä turhan räikeitä huulia, mutta ei kuitenkaan jättää niitä tekemättä ollenkaan. Nämä ovat sellaisille päiville oiva pelastus!

in and out3


OUT:
Läpinäkyvät laukut

Näistä mä en ole koskaan tykännyt enkä ymmärrä niitten viehätystä? Läpinäkyvät laukut ovat mielestäni aika rumia ja näyttää vain hassulta kun voi nähdä laukun sisällön. Ja entäs kun haluaisi kantaa laukussa esimerkiksi hygieniatuotteita joita ei ihan kaikille haluaisi esitellä?

in and out8
Birkenstock sandaalit

Okei, nämä saattavat olla hyväksi jaloille ja mukavat päällä... Mutta siihen näitten viehätys mun osalta jääkin. Nämä muistuttavat mielestäni vain kengiltä joita henkilökunta käyttää lääkärikeskuksissa, ja sinne ne saisi myös jäädä.

in and out9

Liian lyhyet sortsit

Voin myöntää että minulla itsellänikin on ollut joskus aivan liian lyhyitä sortseja.. Mutta onneksi en niitä enää käytä! Mielestäni on todella mautonta kun puolet takapuolesta vilkkuu, eikä se näytä mitenkään imartelevalta. Antaa enemminkin hieman halvan kuvan.

in and out10
Instagramin uusi logo

Mielestäni instagramin uusi layout on hieno, mutta miksi logokin piti mennä vaihtamaan? En ole tainnut kuulla ainoankaan ihmisen sanovan pitävänsä siitä. Se näyttää siltä ettei siihen ole hirveesti käytetty vaivaa, ja noh se nyt vain on paljon rumempi kuin edellinen. Toivon todellakin sen vaihtuvan takaisin!
in and out12



Oletteko näissä kanssani samaa vai eri mieltä? Olisi kivaa kuulla myös teidän mielipiteitänne!
Janica.K


(Kuvat we heart:ista)

34 kommenttia:

  1. Läpinäkyvistä laukuista ei tule omasta mielestä muuta mieleen, kun lapsena kun käytiin uimassa niin laitettiin märät pyyhkeet tuollaiseen. Ei kiitos käsilaukuksi. Liian lyhyet shortsit no no no.... Itselle suurta vihaa ei tuonut instagramin muutokset ja sandaalit ovat lääkärien sandaalit :S Ei itselleni.

    T: Mamajuju - oman elämän ismo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, mäkin muuten nyt muistan ne nyt kun muistutit! :-D Haha no ei se instagramin päivitys nyt mitään suurta vihaa tuonut, mutta kyllä se vähän ärsyttää.. Kiitos kommentista :-)

      Poista
  2. Lyhyistä shortseista oon niin samaa mieltä; pylly vilkkuu ja mauttomuus on huipussaan.. kosskee myös ylilyhyitä hameita, playsuitteja ja vastaavia.. mutta bombereiden hehkutusta en tajua :D onhan ne ihan kivoja, mutta miksi kaikki haluua sellaisen, eihän kesällä edes tarvita takkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei näytä kyllä hyvältä! Ja sit vielä kun useasti kamalan nuorilla tytöillä on sellaisia vaatteita.. :-/ En mäkään sitä ensin tajunnut, mutta nyt olen kyllä aivan ihastunut niihin! Itse näen ne tosin ehkä enemminkin kevät & syystakkina, tai viileisiin kesäiltoihin sopivia :-)

      Poista
  3. Ihan samaa mieltä kaikista, etenkin in -jutuista! :) Ja no tohon Intagramin uuteen logoon ja ulkoasuun on alkanut jo tottua mutta muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo no eiköhän tuohon totu aika äkkiä :-)

      Poista
  4. täysin samaa mieltä kanssasi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa tietää etten ole ainut joka on tätä mieltä näistä asioista! :-D

      Poista
  5. Oon ihan samaa mieltä kaikista IN-jutuista! Mun mielestä noi Birkenstock-sandaalit näyttää ihan kivoille ja on kyllä sairaan hyväntuntuiset jaloissa. Itse oon käyttäny omiani lähinnä vain siivotessa, mutta en pitäis mahdottomana ajatuksena yhdistää niitä johonkin asuun kesäkengiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva! :-) No ehkä munkin pitää vain tottua niihin ensin! Kyllä ne nyt varmasti ehkä johonkin asuun voisi saada sopimaan.. Mutta taitaa kyllä kuitenkin jäädä mun osalta hankkimatta. Ja sitä en kyllä kiistä etteikö ne varmasti olisi hyvät jalassa! :-D

      Poista
  6. Hauskaa, olen jokaisesta asiasta samaa mieltä! :D Tosin mä oon alkanut noille bombereille lämpiämään vasta ihan nyt kuukauden sisään :)

    ♥ Kata // http://lovekatariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta niin onkin :-D Joo mullakin kesti aika kauan ennenkuin niistä aloin pitämään !

      Poista
  7. Oon samaa mieltä näistä kaikista :D. Varsinkin liian lyhyet shortsit ovat inhokkilistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihä, kiva juttu! :-) Juu, ei kyllä ole hyvännäköisiä päällä..

      Poista
  8. In/ out postaukset on niin kivoja! :D uimapuvut ja korkeavyötäröiset bikinit, nudet huulituotteet ja marmori on ihania ♥♥ vitsi kun jostain löytäis tollaset marmoriset kännykän kuoret 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva lueskella ja myös toteuttaa :-) Niin onkin ♥ Mäkin olen nyt jo hetken aikaan etsinyt joitain kivoja marmorisia kuoria puhelimelle, tosi nätin näköisiä!

      Poista
  9. Siis oon ihan samaa mieltä kaikesta! :D Kerrankin semmonen mistä voi sanoa olevansa samaa mieltä, joka kohdasta :) Mä tykkään ite kans noista kaksiosasista mekoista, en vaa usko että mulle sopis.. :/ Muilla oon kyllä ihaillut niitä <3 Noi marmorikynnet on ihan törkeen siistit! :D Mä en vaan oikeesti ymmärrä noita läpinäkyviä laukkuja.. Ehkä rannalle kun menee ja ottaa sen aurinkorasvan ja pyyhkeen mukaan niin ei haittaa jos näkyy, mutta joo ei kiitos muuten. Ja oon aina ihmettelyt kun ihmiset haluaa kulkee niin, että melkein takapuoli näkyy, se on vaan jotenkin niin mautonta.. :O Mutta juu kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, vitsit.. No meillä onkin selvästikkin samantyylinen maku ;-) Kyllähän noita kaksiosaisia mekkoja on vaikka minkä mallisia ja muotoisia, joten eiköhän sieltä löydy myös jokin sulle sopiva, rohkeasti vain kokeilemaan! Läpinäkyvät laukut vielä menee rantakäyttöön, mutta muuten on kyllä ihan no no.. Kiitos Niina ♥ Ehkä voisin tehdä tällaisen postauksen vielä joskus uudestaankin :-)

      Poista
  10. Voin samaistua melkein kyllä kaikkiin out-juttuihin, mutta läpinäkyvät laukut on kyllä mieleeni:) Ahh mäkin rakastan kaksiosaisia mekkoja, yhtään ei oo kyllä tullut vielä hankittua:< Pitääpä yrittää etsiskellä joku ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tylsäähän se olisi jos kaikki olisi kaikesta samaa mieltä! :-D Joo mullakaan ei ole vielä itselläni kaksiosaista mekkoa, mutta pakko on kyllä hankkia sellainen ♥

      Poista
  11. Kaksiosaiset mekot, marmorijutut, korkeavyötäröiset bikinit ja bomberit on niin hot! Yes kaikille! ;) Uimapuvuille en ole lämmennyt sitten ala-asteen. :D Tulee niin oma lapsuus mieleen :D Läpinäkyviä laukkuja en voi sietää paitsi meikkilaukkuna korkeintaan. :D Ja hui kauhia niitä liian lyhyitä shortseja! Aivan liian mauttomia, hyh :S Kiva oli tää postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin mullakin tuli ennen mieleen lapsuus uimapuvuista, mutta mielessä onkin ehkä enemmikin sellaisia uimapukuja joita en kyllä iki maailmassa lapsena olisi päälleni pukenut :-D Ja kiitos!

      Poista
    2. No joo se tyyli on onneksi vähän muuttunut sen jälkeen, kun oltiin lapsia :D Ei sitä koskaan tiiä vaikka alkais itekki lämpeen niille vielä uudelleen jos mieluisa sattuu vastaan :)

      Poista
  12. ps. jäin lukijaksi, koska taisin jäädä koukkuun tähän blogiin! :)

    VastaaPoista
  13. Samaa mieltä oon kanssasi! Kaksiosaiset mekot ovat ihania ja niin myös uimapuvut, kun taas liian lyhyet sortsit ovat todella mauttomia... Mielestäni kuitenkin noi sandaalit ovat ihan kivannäköisiä, tosin suosin itsekin toisenlaisia kenkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, hauska kuulla :-D Joo ne on kyllä ihania ♥ Ja liian lyhyet sortsit, ei kiitos...

      Poista
  14. Löyty tosi paljon samoja juttuja mitkä löytyvät niin sanotusti munkin in listalta! :) Nää postaukset on mun mielestä ihan parasta luettavaa ja katseltavaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kovasti tän tyylisistä postauksista :-) Tää onkin saanut sen verran paljon suosiota joten varmasti tulen tekemään näitä lisää myös jatkossa!

      Poista
  15. Kiva postaus. Tykkään kaikista mainitsemistasi in-osan jutuista. Itseäni himottaisi kukkakuvioinen bomber! ♡ Out-jutuissa sen sijaan oon erimieltä läpinäkyvistä laukuista. Ne on ihania jos ne pitää siistinä ja säilyttää kolikot/huulipunat/hygieniatuotteet jne näteissä pikkupussukoissa. Instan logosta mulla sen sijaan ei oo mielipidettä. Ihan hienoja sekä vanha että uusi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kukkakuvioinen bomber takki olisi kyllä myös ihana! Joo no tollaset pikkupussukat on kyllä hyvä idea, muttei ne ehkä silti ole oikein minua varten.. Mutta mielipiteitä on tottakai monenlaisia ja hyvä niin!

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!