perjantai 23. joulukuuta 2016

MITEN SAADA JOULUFIILISTÄ?

DSC_0828

Miten on mahdollista, että jouluun on enää yksi yö? Ei kyllä uskoisi kun katsoo ulos. Tosin en kyllä edes muista milloin olisi viimeiseksi ollut valkoinen joulu. Olen kuullut monien sanovan ettei heillä ole minkäänlaista joulufiilistä, joten päätin koota pienen listan miten sitä voisi kohottaa!

DSC_0779

❅ Leivo! Tee esimerkiksi joulutorttuja tai piparkakkuja. Tai kenties jopa piparkakkutalon!

❅ Kuuntele joululauluja. Joko niitä perinteisiä tai sit koita löytää jotain uusia. Voit myös käydä kuuntelemassa niitä livenä esimerkiksi kirkossa.

❅ Askartele itse joulukortteja! Itsetehty kortti on paljon kivempi myös saada.

DSC_0798

❅ Anna itsellesi lupa herkutella. Nyt saa dieetit sun muut jäädä sikseen, jouluna ei murehdita linjoista! 

❅ Koristele kotisi/huoneesi. Jo ihan vain sytyttämällä kynttilöitä saat luotua ihanan kotoisan ja jouluisan tunnelman. 

❅ Käy jos mahdollista jollakin joulumarkkinoilla ja muissa jouluisissa tapahtumissa. 

❅ Paketoi lahjoja ja tee siitä hauskaa! Koristele niitä ja käytä mielikuvitustasi. Meidän Konsta kissa oli ainakin tosi innoissaan tänään paketoimisesta. (Kuten kuvista näkee). :'-D

DSC_0813

❅ Vietä mahdollismman paljon aikaa läheistesi kanssa. 

❅ Ota rauhallisesti. Lue, katso sarjoja ja elokuvia, käperry johonkin lämpimään vilttiin ja koita rentoutua. Joulun kuuluisi olla hauskaa, ei stressaavaa.

❅ Katso jouluisia elokuvia, esimerkiksi netflix on niitä ihan pulollaan! 

DSC_0767

Mistä sinä saat joulufiilistä :-)?
Janica K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!