torstai 1. kesäkuuta 2017

ARKI BALILLA: SKOOTTERI JA LIIKENNE

Eilen annettiin takaisin meidän skootterit ja tänään koittaa päivä jolloin on aika jättää Bali taakse.. En kuitenkaan lähde vielä Suomeen, vaan matka suuntaa kohti Malesiaa. Paljon Baliin liittyviä postauksia on myös tulossa päin. Eli kannattaa pysyä kuulolla! :-)

Liikenne Balilla on hyvin sekasortoinen ja vilkas. Minähän en itse ollut koskaan ennen ajanut yhtikäs MITÄÄN ennen kuin tänne tulin. Eli ajatus ajamisesta kauhistutti aika paljon, varsinkin kun näin millainen tämä meininki on. Balilla skootterin kanssa kulkeminen on kuitenkin kätevin ja halvin tapa liikkua. Ei täällä julkistaliikennetä juurikaan ole ja taxilla joka päivä kulkeminen menee kalliiksi.

DSC_1203

Sain harjoitella yhden ajotunnin verran ja sen jälkeen olikin jo aika siirtyä muitten autojen ja skootteritten joukkoon. Ensimmäinen kerta liikenteessä oli kyllä aikamoinen järkytys. Voin vain kuvitella miten koomiselta se on näyttänyt kun ollaan ajtettu 20km/h isolla moottoritiellä, haha :'-D! Minun kaksi kaveria ovat ajaneet autoa ja skootteria ennen, mutta myös he olivat aivan shokissa ensimmäisen ajelun jälkeen. Kun vihdoinkin päästiin kotiin niin ei se itku ollut kovinkaan kaukana.

Tosin siitä se sitten pikkuhiljaa lähti rullaamaan. Nykyään voin sanoa että rakastan kulkea täällä! Meno on hullunkurista, mutta siitä mä nimenomaan pidän. Mistään liikennesäännöistä tai nopeusrajoituksista ei ole tietoakaan. Täällä piti totutella myös vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Mutta kyllä sitä nopeasti oppii ajamaan yhtälailla kuin paikallisetkin. 

Originals

Olen ajanut koko tämän ajan ilman mitään ajokorttia, eikä siitä ole koitunt minulle mitään ongelmia. Skoottereihin tarvitsisi itseasiassa moottoripyörän ajokortti, eikä mopon. Ne ovat nimittäin todella paljon voimmakkaampiä mitä Suomessa. Se on ihan normaalia ajaa niillä noin 80-100km/h.

Meillä on käynyt tuuri, koska poliisi ei ole pysäyttänyt meitä kertaakaan. Kerran he yrittivät, mutta ajoin vain röyhkeästi ohi. He siis usein pysättelevät turisteja ja keksivät siten syitä mitä olet tehnyt väärin, saadakseen rahaa. Tällaiset tilanteet johtavat siihen että joudut lahjoamaan poliisia. Kuitenkin siinä lahjoamis tilanteessa pitää muistaa myös tinkiä, jos osaat puhua edes vähän Indonesian kieltä siitä on myös paljon apua. 

Suomessa liikenne tulee tuntumaan kyllä kamalan tylsältä tämän jälkeen..! 
Janica.K

tiistai 30. toukokuuta 2017

TÄYDELLINEN VIIKONLOPPU - VIDEO



DSC_0455 GOPR2425 DSC_0644 DSC_0820

Vietettiin pari viikkoa sitten aivan ihana viikonloppu ja kuvasin siitä My weekend - Videon. Lisäsin tähän postaukseen myös sinä viikonloppuna otetut kuvat.  Toivottavasti tykkäätte! :-) 

Janica K.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

12 FAKTAA MINUSTA

1. Rakastan sitä jos ulkona sataa ja myrskyää kun nukun. Jos minulla on vaikeuksia unen saannissa, saatan jopa pistää spotifysta saderopinaa taustalle soimaan, se rauhoittaa kummasti.

2. Tylsistyn helposti. Haluan koko ajan olla liikkeessä ja kokea kaikkea uutta. 

3. En suutu hirveän herkästi. Jos niin teen, niin myös lepyn nopeasti. Enkä todellakaan ole pitkävihainen henkilö.

4. Päätin Tammikuussa lopettaa lihansyönnin. Enkä ole katunut päätöstäni. 

Musta mekko1

5. Opiskelen tällä hetkellä Restonomiksi. Mikä ei itseasiassa ollut minun ykkövaihtoehtoni kun hain yliopistoihin. Olen kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen, siihen miten asioissa loppupeleissä kävi. 

6. Lempivärini on korallinpunainen. Myös vanhojentanssimekkoni oli sen värinen.

7. Jos menen elokvuiin, niin se ei ole minulle aina niinkään tärkeää, että mitä olen menossa katsomaan. Olen useasti istunut salissa, eikä minulla ole ollut käryäkään siitä onko elokuva jonka ajon kohta nähdä komedia vai trilleri. Minulle on tärkeämpää se sosiaalinen kanssakäyminen ja elokuvasaleissa oleva tunnelma.

8. Elokuvista puheen ollen, niin en tykkää trailereitten katsomisesta, juuri ennen kun olen näkemässä kyseisen leffan. Katson trailerista vain ensimmäiset sekunnit, jotta näen minkä tyylinen elokuva on kyseessä. Trailereissa paljastetaan hyvin usein ihan liikaa siitä elokuvasta, mikä sitten vähän pilaa sen.

DSC_0619

9. Minulla on lukihäiriö. (Eli antakaa anteeksi jos minulta joskus löytyy vähän kirjoitusvirheitä...)

10. Ensimmäinen sana jonka ikinä sanoin oli "skål". Mikä tarkoittaa ruotsiksi "kippis".

11. Kun olin peini ja asuttiin Hollannissa. Olin niin vilkas, että lääkäri määräsi minulle kypärän jota jouduin pitämään koko ajan päässäni. Meillä oli nimittäin kivilattia ja olin aina kaatuilemassa.

12. Olen todella sosiaalinen ja puhelias henkilö.

Musta mekko
ASU: MEKKO - BERSHKA | HATTU - NIZZAN KATUKAUPPA | CHOKER - GINA TRICOT

Olikä tässä jotain mitä ette minusta tiennyt tai mikä yllätti? Mitä tykkäätte kuvista?
Janica K.

perjantai 26. toukokuuta 2017

RANTAKLUBILLA

DSC_0477 DSC_0430 DSC_0312 DSC_0576 DSC_0442 Alila beach club DSC_0522 DSC_0541 DSC_0348 DSC_0295

Nämä kuvat on otettu kun, vietettiin taas yksi ihana päivä yhdellä rantaklubilla. Se sijaitsi ihan meren äärellä ja oli niin mukavaa vain makoilla auringossa, juoda ihania drinksuja ja uida. Voi kunpa elämä olisi aina näin huoletonta..! 

Janica K.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

TÄMÄN HETKISIÄ AJATUKSIA

DSC_0091

Tänään meillä oli täällä Balilla viimeinen koulupäivä, mikä tuntuu todella oudolta. Meillä meni viimeinen kouluviikko kokeita tehdessä ja sitä ennen meillä oli yksi viikko vapaata. Balilla mulla on aikaa jäljellä enää vähän yli viikko ja sen jälkeen lennän Malesiaan, missä tulen olemaan viikon tai kaksi. Bali aiheisia postauksia mulla on kuitenkin vielä paljon tulossa päin. :-)

DSC_0087

Tällä hetkellä mulla on kaikesta vähän sekavat fiilikset. Tuntuu ihan mukavalta palata takaisin Suomeen, kun pääsee taas näkemään perhettä ja ystäviä. Mutta samalla musta tuntuu siltä, etten millään haluaisi jättää tätä elämää Balilla taakse. Olen oppinut ja kokenut täällä niin paljon. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja elinikäisiä muistoja. 

DSC_0093

Minua myös vähän stressaa se, että kun palaan Suomeen niin tulen olemaan ainakin näin aluksi työtön, rahaton ja koditon. Tietysti minulla on ihmisiä, kuten äitini, kenen luona saan asua, mutta kyllä minä sen oman asuinpaikan kuitenkin haluaisin löytää mahdollisimman pian. Myöskään töitä en ole vielä saanut, mun suunnitelmat sitä koskien on mennyt vähän mönkään. En vielä edes tiedä että tulenko olemaan kesän Helsingissä vai Turussa. Enkä myöskään tiedä tarkkaa päivää jolloin palaan Suomeen... Ainoa varma asia on, että opiskelut jatkuvat syksyllä, Turussa.

DSC_0086

Tällaisia ajatuksia mun päässä pyörii tällä hetkellä. Minun pitää nyt yrittää parhaani mukaan nauttia niin kauan kuin olen vielä reissussa. Toivon mukaan saisin myös elämäni takaisin raiteilleen kun palaan Suomeen. Eikös niillä asioilla ole kuitenkin tapana järjestyä?

Janica K.

maanantai 22. toukokuuta 2017

SEIKKAILU ITÄ-INDONESIASSA

VAROITUS JÄLLEEN KERRAN... LUVASSA ON PITKÄ POSTAUS! :-D


Meillä oli kahden viikon loma koulusta Maalis- huhtikuun vaihteessa. Jolloin ensiksi tehtiin reissu Pohjois-Balille (Click), minkä jälkeen vietettiin Balilaista uutta vuotta (click). Tokana viikkona päätettiin kuitenkin tehdä vähän isompi reissu.

DSC_1329 GOPR2515

Otettiin pikavene Balilta Lombokkiin ja yövyttiin siellä yksi yö. Lombok on suunilleen yhtä iso saari kuin mitä Bali ja sijaitsee tässä vieressä. Nukuttiin Lombokissa myös meidän reissun viimeisenä yönä noin viikko myöhemmin. Lombok näytti todella kauniilta saarelta ja oli paljon rauhallisempi kuin mitä Bali on. Tekisi mieli mennä sinne joskus uudestaan, koska paljon jäi näkemättä.

DSC_0708

Seuraavana aamuna meidät tultiin hakemaan ja ajettiin ryhmän kanssa Bussilla Lombokin toiselle puolelle. Matkan aikana pysähdyttiin eri paikoissa. Nähtiin mm. apinoita ja syötiin lounasta hyvin mielenkiintoisessa paikassa.

DSC_0824 DSC_0841
GOPR2234 DSC_0884 GOPR2013GOPR2281
DSC_0917

Sitten olikin jo aika nousta laivan kannelle! Seuraavat viisi päivää menikin siihen kun reissailtiin laivan kanssa eri saarille itä-Indonesiassa. Käytiin mm. Floresissa ja Komodon saarilla. Nukuttiin laivan kannella, ja ainoa asia mikä suojasi meitä sateelta öisin oli pressu joka toimi meidän kattona. Merellä ollessa ei aina ollut niin tyyntä ja rauhallista kuin mitä oltaisiin toivottu. Meidän kohdalle sattu parikin kertaa käymään niin, että löydettiin itsemme myrskyn keskeltä. Mutta ei siinä, olipahan ainakin ihan mieletön kokemus ja sai tämän reissun tuntumaan oikeasti seikkailulta. 

DSC_0946 DSC_0986 DSC_0996 DSC_1371 DSC_1404 DSC_1389

Komodon saaret olivat yksi matkan kohokohidsta ja siellä saimme nähdä kuuluisat Komodon Liskot. Nämä ovat maailman suurimpia liskoja mitä on olemassa ja voivat syödä jopa ihmisen. Ainoa asia mikä meitä suojeli näiltä pedoilta, oli pari miestä, joilla oli pitkät kepit... :---D

DSC_1111 DSC_1122
DSC_1503 DSC_1506 DSC_1530 GOPR2232

Nähtiin myös paljon kaunista luontoa ja toisen toistaan hienompia rantoja! Vesi oli niin kirkasta ja maisemat upeita. Snorklailtiin melkein joka päivä eri rannoilla ja hauskaa oli. 

GOPR2288 GOPR2011 GOPR2161

Oletko sinä itse koskaan joutunt olemaan jollain paatilla, kun on ollut myrsyisää? 
Janica K. 

lauantai 20. toukokuuta 2017

8 ASIAA JOTA VIHAAN

DSC_0199

Aina kaikkissa blogeissa saa lukea kaikesta positiivisesta ja siitä mistä ihmiset pitävät. Ja tottakai positiivisuus on hyvä asia ja koen myös itseni suhteellisen iloiseksi persoonaksi. Tosin tänään ajattelin rikkoa normeja ja kirjoittaa asioista joista minä en pidä. Näin aitona Suomalaisena, niin onhan se joskus ihan hauskaa myös päästä valittamaan. :-D

1. Kahvi on pahaa. Kaikki hokevat minulle, että jos alkaisin juomaan sitä niin kyllä minä siihen tottuisin. Mutta miksi minä haluaisin tottua kahvin juomiseen? Haluanko jäädä siihen riippuvaiskesi ja kärsiä pääkivuista kun en ole saanut aamukuppiani? No en!

DSC_0193

2. Nyt kun päästiin makuasioihin, niin en myökään tykkää vesimelonista, mansikkajäätelöstä taikka suolakurkusta.

3. Minulla alkaa pääkopassani aina vähän kiehumaan, jos joku tekee minulle oharit. Siinä menee sitten omakin päivä pilalle kun suunnitelmat peruuntuvat viimetingassa. Tietysti on eri asia jos jotakin vakavaa on sattunut. Mutta jos syynä on ettei jaksa, taikka onkin keksinyt muuta tekemistä, niin koen sen kyllä loukkaavaksi.

DSC_0191

4. Inhoan siivoamista... (Tässä asiassa olen tuskin ainoa)

5. En voi sietää sitä, jos joutuu kiirehtimään aamuisin. Aina ennen mä mielelläni nukuin niin pitkään kuin mahdollista. Mutta nykyään herään mielummin jopa vähän aikaisemmin, jotta voin sitten ottaa ihan rauhassa sen aamun. Onko tämä vanhemisen merkki?

DSC_0200

6. Tekopyhyyttä.

7. Sitä kun ihmiset heittää roskia maahan. Miten vaikeeta se voi olla etsiä lähin roskakori?

8. Migreenejä. Minulle on todettu krooninen migreeni. Mikä meinaa sitä että saan niitä useimmiten viikottain. Kipu on usein niin voimakasta että on tajukin lähtenyt pari kertaa. Alan myös voimaan siitä pahoin ja migreenit vaikeuttaa minun tavallista elämääni.

DSC_0196

Onko teistä kukaan kanssani samaa vai erimieltä? 
Janica K.