keskiviikko 10. toukokuuta 2017

ARKI BALILLA: YLIOPISTO

Minulta on toivottu varmaan eniten, että kertoisin teille minun arjestani täällä. Siispä päätinkin aloittaa postaus-sarjan jossa kerron eri aiheista, jotka kaikki liittyvät täällä asumiseen ja arkeen. Asioita joita ajattelin käsitellä on mm. Liikenne ja skootterilla ajaminen, ruoka, vapaa-aika ja minulla on myös Myday-video kuvattuna. Saa enemmän kuin mielellään myös toivoa jos on jotain muita aiheita joista haluaisi kuulla! Starttaan tämän postaussarjan kertomalla koulunkäynnistä yliopistolla.

DSC_0992

Meillä on täällä koulua ainoastaan kolme kertaa viikossa, maanantaista keskiviikkoon. Mikä on mielestäni ihan mahtavaa, koska jää hyvin aikaa sitten muuhunkin. Käyn kuutta eri kurssia ja tuun saamaan niistä yhteensä 35 opintopistettä Suomessa. Kurssit joita käyn ovat: Kansainvälinen liiketoimintaa, yrittäjyyttä, turismia, Indonesian historia ja kulttuuri, markkinointia ja Indonesian kielikurssi. Tunnit ovat aika pitkiä, mutta suurimmaksi osaksi lepposia. Tosin joskus on vähän vaikeukisa opettajan ymmärtämisessä.

DSC_0995

Ei se koulunkäynti täysin slubailua kuitenkaan aina ole, meillä on täällä myös kokeita ja paljon esseitä tehtävänä. Indonesian kielessä mun ryhmällä on todella nopea tempo. Onneksi se ei kuitenkaan ole se kaikista maailman vaikein kieli ja olen myös oppinut sitä todella paljon.

Välillä sitä tosin meinaa mennä vähän hermot yliopiston kanssa. Kaikkien opettajien englanninkielen taito ei ole mitään super luokkaa, jonka seurauksena on paljon väärinkäsityksiä. Väillä saadaan tietää myös koulutehtävistä todella myöhään.

DSC_0989

Yliopstossa meillä ei ole täällä koulupuja, mutta on pukukoodi jota pitää noudattaa. Polvet, olkapäät, maha ja varpaat pitää peittää. Varsinkin alussa tämä tuntui turhauttavalta, kun joutui laittamaan niin paljon vaatetta päällä kun ulkona on yli 30-astetta lämmintä ja hirveän kostea ilma. Tosin nyt siihen ja muutenkin tähän lämpötilaan on jo alkanut tottua vähän paremmin.

DSC_0999

Mistä muista arkisista asioista haluaisitte kuulla?
Janica

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus! Matkakuume vain kasvaa entisestään :)

    En tiedä onko muilla tätä ongelmaa, mutta ainakin minun tietokoneellani ja puhelimellani sinun kuvien lataamisessa kestää hirveän kauan. Voisiko kuvia esim. pienentää hiukan jotta kuvat latautuisivat vähän nopeammin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Hmm okei, pitääpi paneutua asiaan ja katsoa jos saisin ongelman jotenkin järkevästi ratkottua :-D

      Poista
  2. Kiva oli kuulla vähän opiskelustakin siellä! Postaussarja arjestasi kuulostaa hyvälle ja odotan innolla lisää arkisia juttuja sieltä! Huhhuh varmasti hieman tukahduttavaa olla paljolla vaatteella koulunpenkillä, mutta noh ihan ymmärrettävää kun maassa maan tavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, kiitos! :-) Joo on todellakin :'-D

      Poista
  3. Ahh looks amazing! *o* <3
    De sku va najs om du ännu sku hinna gö nån myday :) ..o va vi nu skrev i vaihtariblogina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jaha faktisgt en myday o en myweekend på kommande ;-) Heheh :-D

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!