lauantai 28. tammikuuta 2017

ENSIMMÄINEN KERTA...

Ensimmäinen kerta kun lensin, olin 3kk vanha, jolloin me muutettiin Tanskaan asumaan.

Ensimmäinen kerta, kun sain jälkistuntoa oli 4-luokalla, joka johtui silkasta väärinkäsityksestä. Mua vieläkin ärsyttää kun muistelen tätä!

DSC_0043

Ensimmäinen kerta, kun kokeilin nuuskaa, oli joskus alaikäisenä ja olin isosena lasketteluleirillä. Hyi, se oli musta niin pahaa etten ole sen jälkeen koskenut siihen.

Ensimmäinen kerta, kun luistelin olin vasta 6-vuotiaana eskarissa. Oltiin just muutettu Suomeen ja muistan, että ne siellä eskarissa otti kuvia ja teetti siitä hetkestä oikein ison taulun. :-D

24.11

Ensimmäisen kerta, kun mut lävistettiin, oli kun sain korvikset 9-vuotiaana.

Ensimmäinen kerta, kun kävin Baarissa oli 17-vuotiaana Australiassa.

24.12

Ensimmäinen kerta, kun järjestin kotibileet oli kun minä ja ystäväni täytettiin 16-vuotta ja pidettiin meidän luona yhteiset synttäribileet.

Ensimmäistä kertaa, poliisien kanssa tekemisissä oli joskus alaikäisenä lukion aikoihin, kun jäätiin kiinni päättäreillä alkoholijuomien hallussa pidosta.  Kyseessä oli vielä kaiken kukkuraksi ratsupoliisit. (Oli kyllä myös viimeinen kerta)

DSC_0042
ASU: HUIVI - BALI KATUKAUPPA | JUMPSUIT - TIGHTROPE | AURINKOLASIT - NIZZA KATUKAUPPA | KENGÄT - NEW LOOK

Sellaisia paljastuksia musta tällä kertaa! ;-) Mitäs tykkäsitte postauksesta?
Janica K.

Ps. Huomaatteko että, musta on kuoriutumassa pieni hippi täällä? :-D

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia paljastuksia! :D Ja ihanat kuvat!<3

    VastaaPoista
  2. Ja visste int att du hade testa snus XD o lol domdä ratsupoliisina haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaa, noh sekert fö deva bara en gång :-Dd haha, jepp!!

      Poista
  3. Tosi hauska postaus! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tällainen postaus oli kyllä tosi kiva! Oli mielenkiintoista tietää taas vähän lisää susta :-) Ja hei, niin sanottu "hippityyli" on ainakin minusta tosi ihana ja rento!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos! :-) Ihanaa jos tykt, mäki oon tosi tykystänyt vähä rennompaan tyyliin tällä hetkellä :-D

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!