lauantai 21. toukokuuta 2016

PROJEKTI - OMAN TYYLINI LÖYTÄMINEN

Tuleeko teille koskaa sellaista fiilistä ettei ole mitään päälle pantavaa, vaikka kaapit pursuaa vaatteita? Ettette ole yhtään tyytyväisiä teidän vaatteisiin ja kaikki on vähän blääh?

Minulla on ollut sellainen fiilis jo kauan. Olen alkanut miettimään omaa tyyliäni enemmän. Mieltymykseni  ja pukeutumiseni on alkanut pikkuhiljaa muuttumaan ja suuri osa mun omista vaatteista ei enää tunnu omilta. Siksi minulla onkin menossa projekti nimeltä - Oman tyylini löytäminen, mikä se mun oma tyyli edes on? Olen monta vuotta pukeutunut vähän miten sattuu ja tyylini on voinut vaihdella päivittäin. Minkä voi itseasiassa hyvin huomata tämän postauksen vanhoista kuvista.

ASUJAp

Ongelmana on se että suurin osa omistamistani vaatteista eivät enää sovi tähän mun uuteen haluamani tyyliini, jota olen pikkuhiljaa alkanut kehittelemään. Muutenkin omistamani vaatteiden määrä on aivan järkyttävän suuri. Tällä hetkellä asun onneksi tilaavassa kolmiossa, mutta jos esimerkiksi koskaan muuttaisin johonkin pieneen yksiöön, niin se koko asunto täyttyisi vain vaatteistani.. Minulla on noita ryysyjä niin paljon, että olen jo pari vuotta toiminut ystävieni vaatelainaamona! :'-D

ASUJA1p

Tämän projektin ensimmäinen osa on vanhojen vaatteiden läpikäyminen. Mikä ei kyllä todellakaan ole mikään ihan pieni projekti.. Sitten on vielä se pulma että miten pääsisin niistä kaikista eroon? Haluaisin löytää jonkun kivan kirpputorin tai kirppis-tapahtuman Pääkaupunkiseudulta tai Turusta.. Joten jos sinä tiedät mitään hyvää kirpputoria, kerro minulle! En hirveän mielläni haluaisi myydä niitä netissä, koska esimerkiksi facebookin kirppis-sivustot aiheuttavat minulla vain päänvaivaa... Loput jotka jää yli lahjoitan sitten pois.

ASUJA2p

Tämän projektin toinen osa onkin sitten se kivempi osuus! Eli uusien vaatteiden hankkiminen vanhojen tilalle ja uuden tyylini kehittäminen. Onhan minulla onneksi myös vaatteita joista minä vielä pidän, joten en minä kaikkia ole menossa muuttamaan. Asut jotka ovat näkynyt tässä blogissa onkin menossa juuri siihen suuntaan mitä haen! :-)

Miltäs tämä teidän miellestä kuullostaa? Ja tosiaan etsin hyviä kirpputoreja, joten saa ehdotella jos tiedätte jonkun hyvän!
Janica K.

10 kommenttia:

  1. Tiedän täsmälleen tämän tunteen! Joskus viime syksyn jälkeen oon saanut enemmän tolkkua tyylistäni ja mieltymyksistäni, mutta en ole vielä ihan tyytyväinen tyylini suhteen (monesti käy myös niin, etten yksinkertaisesti vain jaksa miettiä, mitä päälleni laitan, vaan päälle joutuvat ne ekat löytämäni vaatteet kenties lattialta tai tuolilta)... Pitäisi itse myös käydä läpi mun vaatekaappi ja heittää pois/myydä kaikki turha, mulla on nimittäin esim. sukkia peräti kaksi laatikollista :D Mutta hei jään innolla seuraamaan tätä sun projektia, oonhan jo saanut seurailla jotenkuten sun tyyliäsi kuluneiden vuosien varrella :)

    Btw. dom här bilderna på dig e ju jättefina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla etten ole ainoa kellä on samallalailla :-D Jepp, tottakai kaikilla on myös niitä päiviä kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa välittää mitä laittaa päällensä.. Joo mullakin on sukkiakin ihan tosi paljon, ja varmaan kaikki on niistä vielä eri paria, haha :'--D Voi kun kiva, pidän tietenkin blogia tämän projektin kanssa ajan tasalla!

      Oiii tack fina! ♥

      Poista
  2. Tiiän mitä tarkotat! Mulla on tälläinen tilanne melkein aina että tuntuu ettei oo koskaan mitään opäälle laitettavaa vaikka kaapissa on kyllä kivoja vaatteita. Kirpparit on hyviä paikkoja viedä, Facekirppareita en uskalla enää suositella.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mutta siihen minä justiinsa pyrkisin ettei olisi aina tuollainen fiilis :-D Joo facekirppareissa en kyllä ala myymään.. Pitää koittaa löytää joku hyvä kirppis :-)

      Poista
  3. Mie olin samassa pisteessä kunnes Fake Geek Girls fb ryhmässä törmäsin "Capsule Wardrope" ideaan. Nyt onkin 4 vuodenajan vaatekaappi kehittymässä 4 teemalla ja lopputulos on etten omista kuin kourallisen täydellisiä vaatteita, jotka kaikki sopivat toisiinsa ja ovat lempivaatteitani. Suosittelen tutustumaan pintetestin/ Googlen avulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, en ole tuollaisesta kuullutkaan, mutta pitääpä ottaa asiasta selvää :-) Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Täällä kans vähän oman tyylinsä löytämis projektia menossa. Pikkuhiljaa kuitenkin ollaan menossa oikeeseen suuntaan. Tsemppiä sulle tähän projektiin<3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Hienoa että olet itse alkanut löytämään myös oman tyylisi!

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!