perjantai 27. toukokuuta 2016

ÄLÄ HUKKAA ITSEÄSI PARISUHTEESEEN

Puhuin eräänä päivänä syksyllä yhden tytön kanssa yliopisto-vaihtoon lähtemisestä. Hän kertoi kuinka häntä harmitti, ettei ollut lukion aikana päässyt lähtemään ja että tätä hän odottaa opiskeluvuosistaan kaikista eniten. Hän näytti niin iloiselta ja innostuneelta. Kun puhuin uudestaan tämän saman henkilön kanssa monta kuukautta myöhemmin niin kysyin häneltä miten vaihtovuosi asiat ovat edenneet. Vastaukseksi sain kuulla jotain, mikä oli ainakin minun mielestäni aika järkyttävää. Hän on aloittanut seurustelemaan, eikä sen takia lähdekkään vaihtoon. Hän oli päättänyt luopua hänen omasta unelmastaan parisuhteen takia. Vaikka tällaista samanlaista tilaisuutta ei tule tulemaan ihan heti uudestaan vastaan, niin hän aikoo siitä huolimatta heittää koko vaihto-vuoden kankkulan kaivosta alas.

DSC_0625pp

Mietin tätä asiaa hyvin pitkään, se sai minut aika vihaiseksi ja jopa surulliseksi. Miksi ihmeessä joku tekisi niin? Tällaisia muita vastaavia tapauksia näkee aivan liian usein. Liian monet jättää kaiken muun varjoon kun aloittavat seurustelun.

Kaikilla pareilla on se alkuhuuma ja on tärkeää myös viettää aikaa seurustelukumppaninsa kanssa. Mutta ei sitä silti pitäisi lopettaa elämästä sitä omaa elämäänsä! Jos jätät kaverit ja harrastukset täysin syrjään, niin mitä sinulla on enää jäljellä jos teidän suhteenne ei kestäkkään? Ei mitään. Tietysti parisuhteissa pitää tehdä kompromisseja, mutta en minä silti alkaisi kaikesta sen takia luopumaan.

DSC_0628pp

Jos jokin suhde on tarkoitettu kestämään, niin se myös löytää keinonsa. Jos tiedät löytäneesi henkilön jonka kanssa haluat oikeasti viettää loppuelämäsi, niin ei se siihen kaadu että olet puoli vuotta poissa. Minulla on esimerkiksi yksi ystävä pari, jotka olivat vuoden erossa toisistaan, mutta silti heidän parisuhteensa kesti sen. Jos sinä itse et kestä olla niin kauaa pois sen toisen luota ja olet sitä mieltä että parisuhde päättyisi siihen, niin mieti uudestaan. Eikö elämäsi rakkaus tulisi olla odottamisen arvoinen?

Jos sinä oikeasti haluat tehdä jotain niin tee se. Jossei parsiuhteesi sitä kestä niin ehkä sen ei ole tarkoituskaan. Kun seurustelet, niin muista myös pitää kiinni omista ystävistäsi, elämästäsi, mielipiteistäsi ja tulevaisuuden suunnitelmistasi. Parisuhteen on tarkoitus tehdä elämästä parempaa, eikä toisinpäin.

DSC_0661pp

Vähän jänittää tämän postauksen julkaiseminen koska tämä on ensimmäinen mielipidekirjoitus minkä olen koskaan tehnyt! Kommentoikaa mielellänne mitä olette itse mieltä ja että mitä piditte.
Janica.K


Ps. Kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään ja muistakaa että tämän on vain minun mielipiteeni. Kaikkihan siitä omasta elämästään ja parisuhteistaan itse päättää.

19 kommenttia:

  1. Asiaa puhut! Keskustelin juuri eilen ystäväni kanssa tästä nimenomaisesta aiheesta ja kummasteltiin ääneen että miten toiset unohtaa itsensä kokonaan kun alkaa seurustelemaan. Toimimattomasta suhteesta vähän aikaa sitten lähdettyäni huomaan nyt taas, miten tärkeää se oman persoonan säilyttäminen ja unelmien tavoitteleminen on. Parisuhteeseen täytyy tietysti panostaa siinä missä mihin tahansa ihmissuhteeseen, usein jopa enemmän, mutta jos se parisuhde estää sua jatkuvasti tekemästä asioita joita itse haluat, ja toteuttamasta itseäsi, on varmaan syytä miettiä kannattaako se kuitenkaan. Hyvä kirjoitus, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä todella tärkeetä pitää kiinni siitä omasta itsestään, ja tietysti on tärkeetä myös panostaa siihen parisuhteeseen, mutta kuhan se ei just jätä ihan kaikkea muuta varjoon. Kiitos kovasti! :-)

      Poista
  2. Tää oli pelkkää faktaa koko teksti! :) Ihan huippua, että uskalsit kirjoittaa tästä aiheesta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tosi ihana kuulla! Ja tää aihe on pyörinyt mun päässä niin kauan että oli vaa pakko päästä myös kirjoittamaan se tänne :-D

      Poista
  3. .... :D Christ...
    Int sku ja nånsin byta ut mitt utbytesår mot ett år me nån jätkä :D plus att man kan ju hitta nån dit ;)

    VastaaPoista
  4. täysin samaa mieltä kanssasi! mahtavaa, että kerrankin joku uskaltaa puhua tästä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess no hyvä etten ole ainut asiasta tätä mieltä kun joskus on kyllä vähän tuntunuut siltä, haha :-D

      Poista
  5. Ollaan tästä aiheesta joskus sun kanssa keskusteltu, mahtavaa että teit siitä postauksen! Ja vielä hyvän sellaisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä muistan ett ollaan joskus tästä sun kanssa puhuttu! Kiitos Jani :-)

      Poista
  6. Tosi hyvä postaus Janica ja niiin totta! Monet kysyi multakin kun kerroin lähteväni tänne työharjoitteluun että "mites sun poikaystävä ja parisuhde". Mun mielestä jo tollasesta kysymyksestä tulee vähän sellanen olo että sen kysyjä ei itse olisi valmis lähtemään omien unelmien perään vaan jäisi toisen takia kotiin. Mä oon aina vastannut että tottakai tulee ikävä mutta tää on ollut mun pitkäaikainen haave eikä ikinä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kyllä harmittaisi jos tuliskin ero ja oisin päästäny tällasen ainutlaatusen tilaisuuden käsistäni toisen ihmisen takia! Hyvää viikonloppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä sitä itseasiassa mietinkin kun sun blogiasi luin, ett vitsit kuin hyvä että lähdit vaikka olet parisuhteessa, propsit siitä sulle oikeesti! Niin ja tosiaankin kyllä varmasti harmittaisi jos on luopunu jostain unelmastaan jonkin takia mikä ei sitten kuitenkaan toiminutkaan.. Kiitos Milla :-)

      Poista
  7. Oon täysin samaa mieltä siun kanssa, parisuhteen kuuluu olla plussaa elämään, eikä sitä että joutuu poistamaan omia juttuja ja unelmia! Tosi hyvä postaus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna :-) Niinpä, toi on kyllä niin totta!

      Poista
  8. Mäki haluaisin kovasti johonkin ulkomaille pidemmäksi aikaa, mutta on kyllä niin monta syytä miksei se onnistu kuten työ, raha, kielitaito jne. Tietenkin mietin myös parisuhdetta ja mulle itselle olisi varmasti myös vaikeaa olla perheestä erossa :( Oon samaa mieltä, ehdottomasti pitää toteuttaa itseään ja unelmiaan, oli parisuhde tai ei. Tiesin kun alotin koulun samalla kun käyn töissä, että aikaa jää paljon vähemmän kaikelle, mutta kyllä se on silti ollut sen arvosta :) Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei tosi harmi :-( Mutta toivottavasti tulevaisuudessa pääsisit reissailee sit oikein urakalla! Ja niin sulla onkin näköjään sit paljon enemmän syitä mikset pääse lähtemään ja se on tietysti ihan ymmärrettävää :-) Kiitos Niina!

      Poista
  9. Tosi hyvä postaus toveri :)

    VastaaPoista
  10. Niin asiaa koko teksti! Ja noita samoja juttuja ajattelin ku lähdin aikoinaan au pairiksi vaikka Suomeen sit jäikin (vieläpä melko tuore) poikaystävä. Mut parisuhteen kuuluu kestää osapuolten unelmat, vaikka ne kuljettaisikin väliaikaisesti eri maihin. Ikävähän siinä tuli, mutta nyt Suomeen palattuani en vois olla iloisempi siitä että lähdin. Olis jääny harmittamaan aivan hulluna jos en olis pitkäaikaista unelmaani toteuttanut. Ja kokemuksen läpikäyneenä en voi ku suositella ihmisille myös niiden isompien unelmien toteuttamista parisuhteen ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin sen juuri kuuluukin mielestäni mennä, hienoa että päätit lähteä parisuhteesta huolimatta, ihan varmasti olisi kyllä jäänyt harmittamaan. Parisuhteessa on tärkeää että antaa tilaa sille toiselle jotta hän pääsee toteuttamaan itseään ja haaveitaan. Sellainen parisuhde on mielestäni hyvä ja terveellinen. Kiitos kommentista! :-)

      Poista

Kiitos jo etukäteen teille jotka jätätte kommentin. ♥ Pidetäänhän kommentit kans asiallisina!